lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevään merkki

Bloggaaminen vie aikaa. Ja tällähetkellä olen halunnut käyttää vapaa-aikaani enemmän käsitöiden tekemiseen ja olemiseen. Ihan kaikkeen muuhun kuin koneella istumiseen. Tänne on kuitenkin kiva palata ja laittaa ylös asioita. Niinkuin nyt vaikka nämä kuvat keväisistä hameista ja hatuista. Innostuminen on selvä kevään merkki. Valo tekee kuin tekeekin ihmeitä.

Lunta täällä itäisessä Suomessa on niin paljon jäljellä, ettei kevät tule vielä aivan ensi viikolla. Kaappi kuitenkin jo pursuaa esipestyjä kankaita, joista aion loihtia (hyvällä ja vähän vähemmän hyvällä menestyksellä toki) tyttöjen kesävaatteita. Luvassa on mekkoja, paitoja ja housuja. Yritän kenties myös ommella nelivuotiaalle kesätakkia, jos oikea kangas osuu eteeni. 











Piirsin kaavan omasta lapsuudestani tutulle trikoiselle baskerille ja puolessa tunnissa pikkusiskolle surautin jo vähän paremman ja muokatumman version. Minusta tämä on vain niin kiva, kun pipot tuntuvat olevan jotenkin tylsiä juuri nyt. Muutenkin pyöreäposkisille pikkuisille tällaiset leveämmän hatut sopivat kivemmin.

Toinen suosikkijuttuni on nyt ehdottomasti puolikellohame. Älyttömän helppo tehdä istuva, liehuva hame. Netistä löytyy monta ohjetta ja pikkuisen laskemalla saa nopeasti oman kaavan (ilman kaavapaperia). Hameen voi yhdistää myös yläosaan, jolloin siitä saa (tattada-daa!) kivan mekon. Uskaltaisinkohan tehdä tällaisen mekon itsellenikin? Tupsut pyöräytin nelivuotiaan kanssa jämälangasta.





Olen myös hurahtanut joustamattomien kankaiden ompeluun. Minua viehättää erityisesti keskieurooppalainen (?) melankolinen ja romanttinen tyyli, jossa ei ole krumeluureja, mutta yksinkertaisia, ajattomia linjoja. Puuvilla-pellavasta syntyi ikimekko tulevalle kaksivuotiaalle kesän juhliin. Isosisko saa myös omansa vanhasta pellavaverhosta. Pikkuiset hatut syntyivat pitkän ideoinnin jälkeen kierrätyskankaista.

Mitäs tykkäät? 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uuden vuoden tekoja


En ole oikeastaan koskaan tehnyt sydänverellä allekirjoitettuja uuden vuoden lupauksia, mutta jotain ajattelin yrittää tosissani. Koetan olla edelleen ostamatta uusia tavaroita (ensin yritän löytää tavarat ja muut käytettynä). Tämän lisäksi yritän tehdä vaatteita enemmän itse, myös itselleni. Kankaat ostan (useimmiten) uutena, mutta ompelutyön teen itse. Silloin tiedän, kuka vaatteeni on ommellut, eikä siitä tarvitse tunteä epävarmuutta tai huonoa omaatuntoa. Tekemällä opin koko ajan lisää ja saan suunnattomasti iloa onnistuessani. Tosin kangasta valitessakin haluan kiinnittää huomiota kankaan valmistuksen taustoihin: missä, miten ja mistä materiaaleista kangas on tehty.

Viimeisimpänä ompelutyönä valmistui luottomekko Noshin joustocollegesta. Vastaavan tyylinen ostomekko (polyesteri-viskoosia) meni vahingossa kuivuriin ja niinhän siinä sitten kävi, että pilallehan se meni.

Käytin tämän mekon pohjana Suuren käsityön 9/2014 Janina Fryn suunnittelemaa kellohelmaista mekkoa. Muokkasin mallia melkoisesti ja lopputulos on juuri sellainen kuin suunnitellessa halusin. Sopivan rento, mutta oikeilla asusteilla tällä voi mennä vaikka juhliin. Ja materiaali on kestävää luomupuuvillaa, ei  hiostavaa polyesteriä (tosin polyesterillekin on paikkansa). Poistin mekosta vetoketjun, siirsin rintamuotolaskosta itselleni sopivammaksi ja muokkasin alaosan suoremmaksi sekä suurinpana muutoksena lisäsin taskut. Mekostahan tuli melkein samanlainen kuin kolmevuotiaan taskumekosta.




Pikkuhiljaa valokin alkaa lisääntyä, joten kuvien laatukin alkaa kenties hieman kohentua.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Luovuudesta

Viime aikoina olen miettinyt paljon luovuutta. Sitä miten se minussa ilmenee. Luulin kadottaneeni sen luovuuden flow-tilan, joka minulla oli nuorena tyttönä. Aikuisuus, aikuisten maailma ja itsenäistyminen haukkasivat siitä osansa. Viimeisen parin vuoden ajan ja erityisesti nyt puolen vuoden ajanjaksolla olen pursunnut ideoita, imenyt inspiraatiota ja pyörinyt haavemaailmassa. Olen ommellut, suunnitellut, piirtänyt, maalannut, värjännyt kangasta, valokuvannut ja neulonut. Olen uinut sellaisessa luovuuden höperöisessä pilvihattarassa. Olen viimein saanut takaisin jotakin siitä menetetystä luovuudesta, joka minulla aikanaan oli.


Vastapainona innostukselle on tietenkin tullut pelko uudelleen saavutetun menettämisestä. Kun palaan työelämään, katoaako tämä luova ajattelu? Mitä jos se taas häipyy eikä palaakaan? Muut järkevät (?) ajatusmallit korvaavat vaaleanpunaiset hattarat. Mitä minun tulisi tehdä etten menetä tätä?



Mutta ehkä minun onkin tarkoitus nauttia tästä tilasta. Juuri tässä ja nyt. Katsoa lasten kasvua. Pieniä niskakiharoita, pulleita punaisia poskia ja maalata ne tauluksi. Tai vaan pysähtyä, hengittää sisään ja ulos. Avata silmät ja olla hyvillään siitä, että näen asiat ehkä eri tavalla kuin ennen. Maailma on pullollaan inspiraatiota ja kauneutta, jota on ihana haalia itselleen. Pään sisälle omaan rauhaan. Sitten osan voi antaa eteenpäin. Toisillekin ihasteltavaksi.

Tämän blogin sisältö saattaa tulevaisuudessa muuttua enemmän käsityöpainoitteiseksi. Mieli tekisi vain kuvata sitä mitä olen saanut aikaiseksi ompelurintamalla.

Tai sitten se ei muutu. Katsotaan millaisia ideoita kevät heittää polulleni.

torstai 29. joulukuuta 2016

Välipäivien arkea


Joulun pyhät menivät ja tilalle palasi arki. Sellainen, mikä ei tunnu tavalliselta arjelta, vaan joltain välitilalta. Kuusi ja hyasintit tuoksuvat vielä. On koristeet ja muut, mutta jokin haikeus värittää näitä päiviä. Joulu on ohi ja mennyttä vuotta puntaroi päässään tahtomattaankin. Hyvä vuosi tämä on ollut. Sellainen tavallisen hyvä. Tasapainoinen, muttei tasapaksu. Paljon oivalluksia ja paljon kasvua.

Ennen joulua sain kuin sainkin leikattua puuvilla-pellavasta itselleni mekon palaset. Joulun jälkeen sain ommeltua sen. Oli kyllä homma. Lipevä, jopa silkkimäinen materiaali oli herkkää ommeltavaa. Ärräpäitä lenteli luvattoman paljon ja meinasin kauluksen kanssa menettää hermoni täysin. Mutta valmista tuli ja tyytyväinen voin olla tulokseen.

Olen ihaillut japanilaisten suunnittelijoiden kaavakirjojen visuaalista herkkyyttä ja niitä ihania vaatteita, joita kirjoissa on. Nyt vihdoinkin sain aikaiseksi ommella Yoshiko Mizunon Ompele vaatteita jokaiselle päivälle -kirjasta pystykaulusmekon. Kirjassa on helposti piirrettävät kaavat perusvaatteisiin. Ompeluohjeet ovat helpot ymmärtää ja kuvat ovat selkeät. Tämä mekko on tehty 34 koon kaavalla. Kirjan mallit ovat reiluja ja arvioisin, että tässä 34 vastaa enemmän 36-38 kokoa. Mekko on hartioista istuva, mutta muuten se on reilu ja ilmava. Lyhensin omaani reilusti, koska muuten mekosta olisi tullut hyvin kaapumainen. Kesällä on ihana laittaa mekon kanssa sandaalit jalkaan, hattu päähän ja lähteä lasten kanssa pihalle puuhaamaan.








Tämän kyseisen kirjan lisäksi, myös Yoshiko Tsukiorin kaavakirjat ovat inspiroivia. Suosittelen kokeilemaan tai ainakin selailemaan niitä!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulun kukkia

Päivä on juuri nyt lyhyimmillään ja päivien valoisa aika menee helposti ohi huomaamatta. Joulun valmistelu on sujunut tänä vuonna (tähän asti) niin leppoisasti, että tuossa eräänä päivänä täytyi ihan ääneen ihmetellä. Jos vaikka on unohtunut jotain tärkeää. Kun yleensä sitä pientä joulustressiä pukkaa tulla jossain vaiheessa. Vaikka kovasti yrittäisi ettei pukkaisi, mutta kuitenkin se jostain hiipii yllättäen.

Mutta nyt ei ole sellaista tunnetta tullut. Ja asiahan tarkistettiin. Kuusi on, lahjat on, koristeet on. Kynttilöitä kaapissa, ruoat mietittynä, siivouskin ajateltu toteuttaa. Aikaa on ollut lukea joulusatuja, askarrella koristeita ja muutakin. Ja tietenkin ompeluksiakin on ehtinyt taas surauttaa. Isosiskolle valmistui hutiostos-kankaasta kauppatakki. Buklee-neulos ja vanhan neuletakin napit sopivat yhteen kuin tähti kuusen latvaan. Puoleen reiteen ulottuva takki on sopivan pehmoinen ja lämpöinen kauppareissuille, kun ei pitkään tarvitse ulkona viimassa (tai sateessa) olla.







Tuubihuivin tein samasta joustocollegesta, kuin alla olevan kuvan tunikan. Aivan ihanan Sarah-designin kankaan nähdessäni halusin tehdä isosiskolle jotain erityistä. Ensin pohdin bomber-takkia, mutta päädyin (jälleen kerran) tunikaan, koska niitä nyt vaan tulee käytettyä enemmän kuin kevyitä takkeja.

Tunikan mallin hahmottelin vanhasta tunikasta. Mallissa on pudotettu olkasauma ja lepakkomainen hiha. Linja kepenee alas helmaan. Tunika on polvipituinen ja on päässyt kuvien oton jälkeen jo viimeistelyynkin. Ja mielestäni tämä sopii kuosinsa puolesta jouluun tai vaikka viileään juhannukseen.








ja vinkkinä: minua voi seurata Blogit.fi -sivustolla sivubannerissa olevan kuvakkeen kautta.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Mistä kaikki alkoi?

Olin pitkään tekemättä käsitöitä . Jotenkin tuntui, ettei ompelusta tai neulomisesta tule mitään. Epäonnistumisia tuli mielestäni liikaa. Ahaa-elämyksiä ei juurikaan ollut. Sitten ilmoitin itseni kässäkerhoon. Vihdoin minulla oli aikaa pohtia ammattilaisen (kässäopen) kanssa ompelutekniikoita ja kaikkea sitä, minkä koin liian vaikeaksi lapsiperhearjen keskellä. 

Ja sitten niitä onnistumisia alkoi tulla. Reilu vuosi sitten sain valmiiksi isosiskolle ompelemani villakangastakin. Siitä tuli niin ihana, että sitä pidettiin harkiten ja rakkaudella. Nyt sitten isosiskon kasvupyrähdyksen jälkeen on pikkusiskon vuoro. Vaikka takki onkin vielä melko iso, voi sitä hyvillä mielin pitää taaperolla. Vaatteet on tehty käyttöön ja lapset kasvavat (liian) nopeasti.




Kässäkerhon loputtua, jatkoin ompelua kotona hyvillä mielin. Olen oppinut luottamaan koneisiini ja taitoihini. Teollista jälkeä ei kotikoneilla saa ammattilainenkaan. Tärkeintä on tekemisen ilo ja se että vaatteet pääsevät oikeasti käyttöön. Onneksi löysin sen paikan, josta löysin kipinän tekemiseen uudelleen. Ja suosittelen ehdottomasti kässäilyä toisten seurassa, jolloin alkuun pääsee hyvillä mielin.





Viimeaikoina en sitten juurikaan muuta ole tehnyt, kuin neulonut ja ommellut lapsille vaatteita. Ja jotain itsellenikin. Lahjoja en ole surautellut, vaan vaatteita suoraan käyttöön. Pikkusiskolle valmistui ylhäältä alas- neuletakki. Tämä oli ensimmäinseni laatuaan. Mallina tässä oli "Lilla koftan", jonka ohje löytyy Ravelrystä ilmaisena. Helppo ohje aloittaa neuletakin tekeminen. Luomupuuvillainen Käpysen pilvi-trikoo muovautui, Ottobren kaavaa mukaillen, ihanaksi tunikaksi.

Voi, että rakastan tätä käsillä tekemistä! Mitäpä muuta sitä ihminen jouluna tarvitsee. Aikaa, suklaata ja mukavaa itselle tärkeää tekemistä rakkaitten seurassa.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Jouluihmisen joulumieli


Mistä sen tietää? Että onko jouluihminen vai ei? Luulen olevani jouluihminen, koska lapsena aloitin joulusta haaveilun elokuussa. Suunnittelin, vanhoja lehtiä selaillessa, mitä tekisin toisille lahjaksi. Kaupallisesta joulusta en ole välittänyt, mutta sitä tunnelmaa, sitä olen rakastanut aina. Joulu alkaa vielä nyt aikuisenakin hiipiä mieleeni ruskan aikaan.

Nykyään en halua kuluttaa joulua loppuun, joten koristelun ja muun valmistelun aloitan vasta joulukuun koittaessa. Stressiä en ota, siivoukset ja muut hässäkät eivät tuo minulle joulun tuntua. 

Ensimmäisen adventin aikaan laitoimme jouluvaloja ikkunoihin ja kokeilin myös havukranssin tekemistä omin kätösin. Ihan onnistunut tuotos tuli. Katsotaan miten se kestää lumi- ja sademyräkät. Kiersin ensin rautalangasta kevyen rungon ja sidoin siihen langalla havunoksia. 






Seuraavat joulupuuhat liittyvät varmaankin korttien tekemiseen. Siihen minulta löytyykin kaksi pientä apuria, jotka varmasti saavat aikaan väri-ilottelun korteissa ja keittiössä.