torstai 20. lokakuuta 2016

Vapaalla

Tämä viikko on ollut vapaata aikatauluista. Tai ainakin niistä tavanomaisista kellonajoista ja menemisistä. On ollut rakkaita vieraita kylässä ja lisää kyläilijöitä on luvassa. Ensi viikolla reissataan ja puuhataan muualla kuin kotona. Opetellaan uusia nukkumisjärjestelyjä, jotta kaikki perheenjäsenet saisivat riittävästi hyvää unta. Arjen rutiinit ovat tärkeitä, varsinkin lapsiperheessä, mutta on se vaan mukavaa rikkoa kaavaa ja tehdä vähän erilaisia asioita, tavata ihmisiä joita ei näe usein ja punnita niitä hiukkasen kangistuneita tapoja.

Pari viikkoa sitten repäisin itseni mukavuusalueelta siivotessa ja järjestelin hyllyjen asetelmia uudelleen. Vähän pienimuotoisesti tein sitä, mitä nyt rutiinien suhteen on tehty ja on tarkoitus tehdä.








Kuvissa on olohuoneen pieni työpiste, jossa voi nakutella tietokonehommia. Meillä muuten ei juurikaan oikeita kynttilöitä poltella, koska pienet sormet ehtivät monesti tekemään nopeita liikkeitä. Paristokäyttöisiä tuikkuja ei tarvitse muistaa vahtia, eikä tarvitse pelätä lasten sormeilevan tulta. Ei ehkä niin romanttinen ja tunnelmallinen vaihtoehto, mutta elämäntilanteeseen sopiva.

Lomailijoille rentouttavaa lomaa ja arjen sankareille lomanomaista rentoutusta!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Siivouspäivänä


Tänään ei ollut siivouspäivä, mutta jokunen päivä sitten, sen pienen hetken, koti oli osittain järjestelty. Lapsiperheessä tämä hetki ei kestä kauaa. Kaaoksen hallitsemiseksi tavarat on vaan laitettava paikoilleen. Sitten voi napsia pari kuvaa ja tyytyväisenä kuvan avulla muistella sitä seesteistä hetkeä ennen kuin kaikki lelut, tyynyt ja torkkupeitot valtasivat lattian, tuolit, ja pöydät.

Alakerrassa meillä on välihuone, jota kutsuinkin aiemmin musiikkihuoneeksi. Koska tämän huoneen lisäksi meillä on vain kaksi makuuhuonetta yläkerrassa, olemme halunneet säilyttää mahdollisuuden kolmanteen makuuhuoneeseen. Emme siis ole avartaneet oviaukkoja tai tehneet muita rakenteellisia muutoksia huonejakoon. Talomme on siitä erityinen, että huonekorkeus on mukavat 2,7 m ja huoneet myös ovat melko tilavia. Olohuoneeseen emme kaipaa lisätilaa ja keittiössäkin mahtuu oikein hienosti syömään isommallakin porukalla, kun vähän tiivistää. Alakerran välihuoneen läpi kuljetaan usein olohuoneeseen ja siitä onkin tullut oivallinen jatke oleskelutilalle. Musiikkihuoneesssa askarrellaan, viikataan pyykkiä, kuunnellaan levyjä ja tanssitaan. Aika boheemia, mutta sellaisena se halutaankin pitää. 




Siivouspäivän päätteeksi on ihana istua alas ja nauttia kuppi teetä. Täytyy muuten kertoa viimeisimmästä löydöstäni, jonka tein vanhempieni luona. Kerrassaan ihastuttava pannunalunen, jonka äitini oli bongannut käsityömyyjäisistä. Mitkä värit ja miten hauska idea! Alunen on koottu kahdesta isommasta kolmiosta ja väliin on laitettu vielä jotakin paksumpaa materiaalia. Täytyypä pitää myyjäisissä paremmin silmät auki, sillä itse en tallaisia ole vielä aiemmin nähnyt.



Seesteisiä syyspäiviä!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Ihan kuistilla ja vähän pihallakin

Vanhasta talosta haaveillessa minulla oli lista asioista, joita halusin talossani olevan. Yksi niistä oli lasikuisti, jossa voisi istuskella ja seurailla pihan tapahtumia, hörppiä ehkä vähän kuumaa juotavaa ja kääriytyä vilttiin iltojen kylmetessä. Sellaisen sain tämän kodin mukana. 

Kuisti on perinteiseen tapaan kylmä, mutta suloinen kuin mikä. Tosin keltainen hilseilevä akrylaattimaali ei ole ehkä se kaunein elementti kuistissamme, mutta olen jo oppinut elämään harkitsevasti ja hitaasti, ennen kuin hutkin menemään remonttien kanssa. Nyt olen suunnitellut ottavani ensi kesänä maalin rapsutusvehkeet esille ja uudistaa seinien ja katon pinnat maalaamalla. Kuisti on pitkä ja siitä on ollut sisäänkäynnit ala- ja yläkerran asuntoihin. Kuistilla siis mahtuu istuskelemaan ja sumpittelemaan vallan mainiosti. Mummolan tuntua, vai mitä?






Viime kesänä osa pihastamme koki suuren mullistuksen ja muutoksen, kun salaoja remontin vuoksi talon vierukset myllääntyivät. Viimeiset vanhat viemäriputket saatiin vaihdettua (eikä enää tarvitse jännittää putkien tukkeutumista) ja kellariakin saatiin kuivemmaksi ja siten valmisteltua myös kellarin suurempaa remontointia (mikä tapahtunee vuonna kukka ja keppi). No, salaojaremontin yhteydessä saimme entistä ehomman pihan kiveyksineen ja uusine istutuksineen. Nyt piha on toimiva (ei enää mutavelliä!), tyylilleen mielestämme kuitenkin uskollinen ja ränsistyneet kasvitkin vaihtuivat olosuhteiden pakosta sellaisiin, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. 




Ja hei! Ne maa-artisokat alkavat olla jo aikalailla nostettavissa. Näistä syntyi jo uunissa meheviä  lisukkeita kalalle.  Ihanaa viikonloppua!






tiistai 4. lokakuuta 2016

Keskeneräiset projektit

Niitähän meillä riittää, mutta jos nyt keskitytään sellaisiin pieniin ja mukaviin projekteihin. Tällä hetkellä minulla on kaksi sisustukseen liittyvää projektia, jotka vain odottavat tekemistä. Ehkä nyt kun kirjoitan ideat ylös, saan joskus jotain aikaankin.

Yläkerrassa pienessä makuuhuoneessa on muuriseinä, jonka olen maalannut kalkkimaalilla. Muuten huoneen seinissä on vanha mäntypaneeli, joka on maalattu valkoiseksi. Seinien purkaminen ja uudelleen levyttäminen on sen verran suuri urakka, että olemme tyytyneet, ja sopeutuneet oikein hyvin nykyiseen panelointiin.

Mutta itse asiaan. Muurinpätkä on jokseenkin tylsä ja olen aikonut piristää sitä amppelikukalla. Ajattelin punoa narusta yksinkertaisen virityksen ja ripustaa jonkun helppohoitoisen kukan roikkumaan tuohon ison printin vastakkaiselle puolelle. Olen miettinyt peikonlehteä tai muuta samantyylistä kukkaa. Lipasto toimii edelleen kuopuksen vaatteiden säilytykseen ja arkena  lipaston päällinen täyttyykin kirjoista ja muusta tavarasta.






Toinen seinäprojekti on alakerrassa olohuoneen ja keittiön välisen ns. musiikkihuoneen seinä. Seinä on tapetoitu Tapettitalon paperitapetilla ja nyt kolmen vuoden tuumaamisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että seinä kaipaa jotakin. Kenties suuri makramee-ryijy tai iso printtitaulu? Jonkinlainen kokoelma tauluja tai peilejä kenties? Pian minä sen keksin, hyvällä alulla jo ollaan!