tiistai 29. marraskuuta 2016

Pieni intiaani

Olen täysin hurahtanut lastenvaatteiden ompeluun. Ja miten ihanaa, että vuosien hiljaiselon jälkeen olen myös tyytyväinen tuotoksiin. Ja mikä parasta ne kestävät päivänvaloa ja myös käyttöä. Itseasiassa en ole koko syksynä juurikaan ostanut uusia vaatteita lapsille (tietenkin haalarit ynnä muut oli ostettava). Ja klisää on tulossa, kunhan kone ehtii laulamaan ja kamera suostuu kanssani yhteistyöhön.



Pienen intiaanin paita syntyi hetken mielijohteesta, ja viimein sen käyttäjäkin innostui intiaanityylistä. Teltan pystyttämisenhän se vaati. Ja kuinka ollakaan, kohta leirinuotio loimusi jo kovalla kohinalla ja sudet ulvoivat taustalla. Tai kah! Se taisikin olla pikkusisko, reipas intiaanin apuri.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Taaperon haalari

Voi, tätä loskaa ja räntää. Marraskuu tuntui huomattavasti kevyemmältä lumen kanssa. Onneksi on ollut kaikkea mukavaa puuhaa, ettei ehdi märehtiä liikaa pimeyden keskellä.

Löysin tämän kotimaisen joustocollegen jo melkein pari vuotta sitten. Aivan ihana lastenvaatteisiin! Teinkin siitä jo aikanaan vauvalle housut ja mekon ja sitten isommat housut, mutta nuo viimeisimmät jäivät jostain syystä laatikon pohjalle. Olin pitkään kaavaillut päässäni yksinkertaisen trikoohaalarin tekoa, mutta sopiva kangas jäi uupumaan. Sitten päätin muokata lökäreistä haalarin. Kuusikangasta oli vielä pieni tilkku, joten haalarin sai kuin saikin tehtyä. Vähän käytettyä trikoota läpän vuoriksi ja joustavat henkselit resorista. Ei ehkä suurin taidonnäytteeni, mutta oikein hyvä koekappale. Seuraavaksi koetan löytää jonkun yhtä kestävän ja ihanan ohkaisen joustocollegen, josta voin tehdä taaperolleni seuraavan haalarin jo sitten isompaan kokoon.





Ja jos joku muistaa mikä suomalainen yritys on tämän kankaan valmistaja, niin vinkatkaa! En kuollaksenikaan muista, mistä tämän kankaan aikanaan tilasin. Mutta todella kestävä materiaali se on ollut. Ja tuo pilkahduksen valoa tähän marraskuuhun. Joulu pilkottaa jo näköpiirissä.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Millintarkkaa

Toissa kesänä teimme oikean tuhannen taalan löydön eräältä pihakirppikseltä. Lakattu naulakko mahtui juuri ja juuri eteiseen edellisen naulakkokyhäelmän tilalle. Eteisessä se toimittaakin ainoana kaltaisenaan virkaansa. Muuten eteisestä kyllä löytyy lipasto hatuille ja lapasille. Isompia kaappeja siellä ei ole, mutta oikeastaan se ei haittaa. Eteinen on tilava, mutta sen läpi kuljetaan kaikkiin huoneisiin, kellariin ja yläkertaan, joten ei sinne oikein mahtuisikaan. Ja pimeähän se on, vaikka vanhojen kuistin ovien ikkunalaseista valoa sinne tuleekin. Valitsimme remontin aikana eteiseen mustapohjaisen vanhan paperitapetin (Colefax and Fowlerin Snow tree), koska eteinen oli todella kolkko ja beige alunperin. Nyt se on juuri meille sopiva. Vähän erilainen ja kutsuva. Lämmin paikka tulla kylmästä viimasta.

Mutta tämä naulakko ihanuus. Aivan kuin se  olisi talon alkuperäiskalustoa. Se kestää monta kiloa takkia ja vaatetta, eikä varmasti hajoa vielä vuosiin. Täydellinen mittatilauslöytö.



lauantai 5. marraskuuta 2016

Marraskuun värit

Meidän kodin värimaailma on nykyään aika monokromaattinen. Tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Väripaletti on harmaa, valkoinen ja musta. Sitten vaihdellaan väripilkkuja sinne tänne vuoden aikojen ja mielialojen mukaan. En oikeastaan järjellä ajattele värimaailmoja, vaan luotan intuitioon. Mikä tuntuu hyvältä, näyttää myös kivalta. Kesällä kotiin kertyy paljon mintun ja vanhan turkoosin sävyjä, ehkä vihreää ja uutena värinä uskaliaasti myös keltaista. Talvella taas marjapuuron ja violetin sävyt hiipivät tekstiileihin.


Tuo sohvannurkka on muuten tämän perheen jokaisen jäsenen lempipaikka. Paras paikka lukea, neuloa ja leikkiä.

Melkein laitettiin jouluvalot tänään esille. Mutta jospa vielä poltellaan vain kynttilöitä. Kyllä se joulu kohta tulee.


Rauhallista pyhäinpäivää!

tiistai 1. marraskuuta 2016

Ompeluinto

Muutaman päivän sisällä olen ommellut enemmän kuin useana viikkona. Välillä ompeluun tulee himo. Täytyy vain saada tehdä vaate idean pohjalta. Ja ei ole mikään yllätys, että Paapiin kankaasta syntyi tunika. Tein myös toisen talven varalle, mutta joskus kameran esille ottaminen merkitsee sitä, ettei äiti-ihminen saa mitään tehtyä. Täytyy leikkiä tai katsoa leikkimistä. Ja valon vähetessä kuvaamisesta tulee muutenkin haasteellista, ainakin amatöörille.



Tunikasta tuli Mustikkamekko. Yläosa kuten taskumekossa, mutta alaosa poimutettu edestä ja takaa.  Seuraavaksi aion käydä pienemmän tytön mekon kimppuun, ja sitten kokeilen, jos osaisin surauttaa suunnitelmieni pohjalta trikoisen haalarin. Ja ehkä housut ja trikoiset lapaset. Ja toppahatun. Voi, olla että valmista tulee ensi vuoden puolella, mutta kenellä sitä tässä kiire on. Ei mulla ainakaan!