lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevään merkki

Bloggaaminen vie aikaa. Ja tällähetkellä olen halunnut käyttää vapaa-aikaani enemmän käsitöiden tekemiseen ja olemiseen. Ihan kaikkeen muuhun kuin koneella istumiseen. Tänne on kuitenkin kiva palata ja laittaa ylös asioita. Niinkuin nyt vaikka nämä kuvat keväisistä hameista ja hatuista. Innostuminen on selvä kevään merkki. Valo tekee kuin tekeekin ihmeitä.

Lunta täällä itäisessä Suomessa on niin paljon jäljellä, ettei kevät tule vielä aivan ensi viikolla. Kaappi kuitenkin jo pursuaa esipestyjä kankaita, joista aion loihtia (hyvällä ja vähän vähemmän hyvällä menestyksellä toki) tyttöjen kesävaatteita. Luvassa on mekkoja, paitoja ja housuja. Yritän kenties myös ommella nelivuotiaalle kesätakkia, jos oikea kangas osuu eteeni. 











Piirsin kaavan omasta lapsuudestani tutulle trikoiselle baskerille ja puolessa tunnissa pikkusiskolle surautin jo vähän paremman ja muokatumman version. Minusta tämä on vain niin kiva, kun pipot tuntuvat olevan jotenkin tylsiä juuri nyt. Muutenkin pyöreäposkisille pikkuisille tällaiset leveämmän hatut sopivat kivemmin.

Toinen suosikkijuttuni on nyt ehdottomasti puolikellohame. Älyttömän helppo tehdä istuva, liehuva hame. Netistä löytyy monta ohjetta ja pikkuisen laskemalla saa nopeasti oman kaavan (ilman kaavapaperia). Hameen voi yhdistää myös yläosaan, jolloin siitä saa (tattada-daa!) kivan mekon. Uskaltaisinkohan tehdä tällaisen mekon itsellenikin? Tupsut pyöräytin nelivuotiaan kanssa jämälangasta.





Olen myös hurahtanut joustamattomien kankaiden ompeluun. Minua viehättää erityisesti keskieurooppalainen (?) melankolinen ja romanttinen tyyli, jossa ei ole krumeluureja, mutta yksinkertaisia, ajattomia linjoja. Puuvilla-pellavasta syntyi ikimekko tulevalle kaksivuotiaalle kesän juhliin. Isosisko saa myös omansa vanhasta pellavaverhosta. Pikkuiset hatut syntyivat pitkän ideoinnin jälkeen kierrätyskankaista.

Mitäs tykkäät? 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uuden vuoden tekoja


En ole oikeastaan koskaan tehnyt sydänverellä allekirjoitettuja uuden vuoden lupauksia, mutta jotain ajattelin yrittää tosissani. Koetan olla edelleen ostamatta uusia tavaroita (ensin yritän löytää tavarat ja muut käytettynä). Tämän lisäksi yritän tehdä vaatteita enemmän itse, myös itselleni. Kankaat ostan (useimmiten) uutena, mutta ompelutyön teen itse. Silloin tiedän, kuka vaatteeni on ommellut, eikä siitä tarvitse tunteä epävarmuutta tai huonoa omaatuntoa. Tekemällä opin koko ajan lisää ja saan suunnattomasti iloa onnistuessani. Tosin kangasta valitessakin haluan kiinnittää huomiota kankaan valmistuksen taustoihin: missä, miten ja mistä materiaaleista kangas on tehty.

Viimeisimpänä ompelutyönä valmistui luottomekko Noshin joustocollegesta. Vastaavan tyylinen ostomekko (polyesteri-viskoosia) meni vahingossa kuivuriin ja niinhän siinä sitten kävi, että pilallehan se meni.

Käytin tämän mekon pohjana Suuren käsityön 9/2014 Janina Fryn suunnittelemaa kellohelmaista mekkoa. Muokkasin mallia melkoisesti ja lopputulos on juuri sellainen kuin suunnitellessa halusin. Sopivan rento, mutta oikeilla asusteilla tällä voi mennä vaikka juhliin. Ja materiaali on kestävää luomupuuvillaa, ei  hiostavaa polyesteriä (tosin polyesterillekin on paikkansa). Poistin mekosta vetoketjun, siirsin rintamuotolaskosta itselleni sopivammaksi ja muokkasin alaosan suoremmaksi sekä suurinpana muutoksena lisäsin taskut. Mekostahan tuli melkein samanlainen kuin kolmevuotiaan taskumekosta.




Pikkuhiljaa valokin alkaa lisääntyä, joten kuvien laatukin alkaa kenties hieman kohentua.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Luovuudesta

Viime aikoina olen miettinyt paljon luovuutta. Sitä miten se minussa ilmenee. Luulin kadottaneeni sen luovuuden flow-tilan, joka minulla oli nuorena tyttönä. Aikuisuus, aikuisten maailma ja itsenäistyminen haukkasivat siitä osansa. Viimeisen parin vuoden ajan ja erityisesti nyt puolen vuoden ajanjaksolla olen pursunnut ideoita, imenyt inspiraatiota ja pyörinyt haavemaailmassa. Olen ommellut, suunnitellut, piirtänyt, maalannut, värjännyt kangasta, valokuvannut ja neulonut. Olen uinut sellaisessa luovuuden höperöisessä pilvihattarassa. Olen viimein saanut takaisin jotakin siitä menetetystä luovuudesta, joka minulla aikanaan oli.


Vastapainona innostukselle on tietenkin tullut pelko uudelleen saavutetun menettämisestä. Kun palaan työelämään, katoaako tämä luova ajattelu? Mitä jos se taas häipyy eikä palaakaan? Muut järkevät (?) ajatusmallit korvaavat vaaleanpunaiset hattarat. Mitä minun tulisi tehdä etten menetä tätä?



Mutta ehkä minun onkin tarkoitus nauttia tästä tilasta. Juuri tässä ja nyt. Katsoa lasten kasvua. Pieniä niskakiharoita, pulleita punaisia poskia ja maalata ne tauluksi. Tai vaan pysähtyä, hengittää sisään ja ulos. Avata silmät ja olla hyvillään siitä, että näen asiat ehkä eri tavalla kuin ennen. Maailma on pullollaan inspiraatiota ja kauneutta, jota on ihana haalia itselleen. Pään sisälle omaan rauhaan. Sitten osan voi antaa eteenpäin. Toisillekin ihasteltavaksi.

Tämän blogin sisältö saattaa tulevaisuudessa muuttua enemmän käsityöpainoitteiseksi. Mieli tekisi vain kuvata sitä mitä olen saanut aikaiseksi ompelurintamalla.

Tai sitten se ei muutu. Katsotaan millaisia ideoita kevät heittää polulleni.